Taulutietokoneet

Taulutietokoneet

Taulutietokoneet ovat lyömässä itsensä läpi. Vielä vuonna 2010 näitä tabletteja pidettiin turhuuden huippuna, joille ei käyttötarkoitus löytynyt. Nyt kahviloissa näkee ihmisten käyttävän taulutietokoneita surffailuun, elokuvien katsomiseen, sähköpostien lukemiseen sekä jopa työntekoon. Erityisesti graafiset suunnittelijat ovat mieltyneet näihin suuren kosketusnäytön omaaviin puoliksi tietokoneisiin ja puoliksi kännyköihin. Jopa lentäjät ovat ottaneet tabletit käyttöönsä lentojen suunnitelun alustoina. Mikä on tablettien tulevaisuus ja mitä on odotettavissa?

Varsinaisia taulutietokoneita on ollut olemassa jo usean vuoden ajan. Nämä, pääsääntöisesti kömpelöt kynällä käytettävät taulutietokoneet tulivat kuitenkin suosituksi vasta iPadin myötä. Vuoden 2010 jälkimmäisellä puoliskolla julkaista iPad sai mobiilialan ammattilaisilta varsin kehnot arvostelut etenkin sen tarkoituksettomuuden takia, mutta yleisö rakasti niitä. Apple teki viimeisen vuosineljänneksen huipputuloksen lähinnä iPadin ansiosta. Kiire olikin kova julkaista tästä hittituotteesta paranneltu versio, ja vuonna 2011 yleisö saikin iPad 2:sen. Tämä kaksiytiminen huippunopea ja hyvällä kuvanlaadulla varustettu taulutietokone loppui paikoin kaupasta kokonaan kiitos hurjien tilausmäärien ja toisaalta Japanin maanjäristyksen, joka vaurioitti tuotantolinjoja. iPadista onkin tullut eräänlainen status-symboli, vaikka laitteella on oikeasti hyödyllistäkin käyttöä. Moni graafikko on mieltynyt sen hyvään käyttöliittymään, ja sillä onkin helppo käyttää eri kuvanmuokkausohjelmia. Yritysten presentaatioissa tabletit ovat yleistyneet huimaa vauhtia, eikä olekaan harvinaista nähdä palaverissa kaikilla iPadit, joiden kautta voidaan reaaliaikaisesti näyttää taulukoita ja grafiikkaa tukemaan kokouksen sisältöä. Jopa lentäjät ovat ottaneet iPadin käyttöönsä, sillä yksi suurimmista lentoyhtiöistä on kehitellyt lentäjilleen sekä lentämisestä kiinnostuneille Lido-ohjelmiston, jonka kautta lentäjät voivat laskea koneen painokuorman sekä suunnitella reitit etukäteen. Valtaosa kuitenkin ostaa tabletin viihdekäyttöön. Sillä onkin miellyttävä selata nettiä, lukea sähköisesti lehtiä sekä katsella videoita.

Tässäkö parhaat android-taulutietokoneet?

Mutta löytyykö iPadille haastajia? Samsung julkaisi oman Galaxy Tab – tablettinsa, joka ei myynyt niin hyvin kuin korealaisvalmistaja olisi toivonut, ja syy olikin selvä; kapistus ei sopinut mihinkään raameihin sillä taulutietokoneeksi se oli liian pieni, mutta normaaliksi älypuhelimeksi liian suuri. iPadia haastamaan ovat kuitenkin tulossa lähes kaikki matkapuhelin- ja tietokonevalmistajat. Asus, HP, Blackberry, LG, HTC sekä Sony muutamia mainitakseni. Lähes kaikki luottavat Googlen Android 3.0 Honeycomb- käyttöjärjestelmään joka on tableteille räätälöity. Tähän mennessä Samsung pitää taulutietokonekisan toista sijaa, mutta tulee todennäköisesti menettämään hopeasijansa vielä vuoden 2011 aikana. Android-pohjaiset tabletit tulevatkin olemaan tämän vuoden hittituotteita, tosin Honeycomb-käyttöliittymä on vielä hyvin buginen eikä sen suorituskykyisyys ole lähelläkään iPadin iOS – käyttöjärjestelmän tasoa. Kuitenkin pitkällä aikavälillä androidin helppo muokattavuus sekä lisenssivapaa käyttö tulevat todennäköisesti voittamaan Applen sanelupolitiikan.

Matkapuhelimet.net odottaa erityisen innolla seuraavia tabletteja:

Asus Eee Pad Transformer

Asus eee Pad Transformer; miniläppäri, jonka näytön voi irroittaa tabletiksi.

Sony S2 Tablet

Sonyn S2 Tablet. Kahden näytön tabletti.

HTC Evo Tablet

HTC EVO Tablet. Kenties markkinoiden tehokkain taulutietokone?

Katso myös nämä:

  1. Asus Eee Pad Transformer Android 3.0
  2. Sony S1 & S2 tabletit
  3. Milloin tulee Nokian Tablet?
  4. HTC Puccini – Tehokkain tabletti?
  5. Kolumni: Tabletti vai Älypuhelin?